13. maaliskuuta 2014

Kylätapahtuma

Sunnuntaina 16.3. on Kolmalla pidettiin vuosittainen kyläkokous. Perinteisesti kyläkokouksen yhteydessä on järjestetty myös talvinen ulkoilutapahtuma, mutta tänä tapahtuma typistyi lumenpuutteen ja viheliäisen viiman vuoksi lähinnä tikkakisaksi, kakkukahveiksi ja kokousteluksi. Mukavaa se oli näinkin.

Kokouksessa kyläyhdistyksen toimintaa ansiokkaasti luotsanneelle Pauli Aholaiselle luovutettiin Suomen Leijonan ansioristi sekä kylän standaareja ja kukkia kylälle muuttaneille.  Kokouksessa käsiteltiin myös edellisen vuoden toimintakertomus sekä linjattiin toimintaa tulevalle vuodelle. Tämän lisäksi yhdistykselle valittiin myös toimihenkilöitä.

Vuoden 2014 kyläyhdistyksen johtokunta näyttää tältä:

Puheenjohtaja:
Heli Viinikainen

Varapuheenjohtaja:
Tapio Huupponen

Sihteeri:
Virva Leväinen

Rahastonhoitaja:
Sirpa Leväinen

Muut jäsenet:
Helinä Aholainen
Pauli Aholainen
Jari Häyrynen
Veijo Kokkonen
Katja Komi
Pekka Lantto
Jaana Onikki

Tässä vielä muutama kuva kokouksesta: