26. elokuuta 2016

Syysmyyjäiset Kolmalla 24.9.2016 klo 10-13

Kolman kylän kyläyhdistys, Järvikylän maa- ja kotitalousyhdistys sekä urheiluseura Kolman Tarmo järjestävät syysmyyjäiset Kolman koulun pihalla (Kolmantie 261) 24.9. alkaen klo 10. Myyjäisten yhteydessä järjestetään myös mm. takakonttikirppis. Ohjelmaa koko perheelle! Listaa myyjistä ja ohjelmasta päivitetään sitä mukaa, kun niitä saadaan varmistettua.

Myyjäiset, kahvitus ja ruoka

Myyjäisissä on tarjolla kylällä ja lähiseuduilla kasvatettuja vihanneksia ja muita herkkuja. Tarjolla on myös kahvia, muurinpohjalettuja sekä soppatykillinen hernekeittoa. Hernekeittoa on mahdollista ostaa myös mukaan kotiin, tällöin toki kannattaa varata sitä varten oma astia mukaan.

Myynnissä mm. Marja Lahden kotipuutarhan ja -keittiön antimia (mm. turkasen hyvää paholaisen hilloa) sekä Raili Härkösen herkullisia leipomuksia.

Takakonttikirppis klo 10-13

Voit tulla myymään itsellesi tarpeetonta tavaraa ja tekemään hyviä ostoksia. Myyntipaikoista ei peritä maksua, mutta jokaiselta myyjältä toivotaan pientä lahjoitusta arpajaispalkinnoiksi. Omat pöydät ja muu tarvittava rekvisiitta mukaan. Myyntipaikkaa ei tarvitse varata etukäteen. Myyntipistettä voi tulla pystyttämään klo 9-10 välisenä aikana: myyjäisten aikana on toivottavaa, ettei koulun pihassa olisi ylimääräistä autoliikennettä.

2. heinäkuuta 2016

Kolman kylän kesäkirje 2016

Finntriathon-kisoihin etsitään vapaaehtoisia

Finntriathon-kisat tulevat taas! Kyläyhdistys etsii vapaaehtoisia lauantain 16.7. juoksuosuuden huoltotehtäviin noin neljäksi tunniksi (päiväsaikaan). Lisätietoja ja ilmoittautumiset Sirpa Leväiselle (p. 040 725 0284).

Kyläretki Pohjois-Karjalaan lauantaina 6.8.

Kolman kyläretki suuntautuu tänä vuonna Kolin kautta Nurmekseen. Retkellä piipahdetaan myös Kaavilla kesäteatterissa. Retkellä tutustutaan Kolin luontokeskus Ukkoon. Nurmeksessa vieraillaan Kartanohotellissa, tutustutaan Puu-Nurmekseen ja vieraillaan Nurmeksen rompetorilla. Rompetori ja Puu-Nurmes ovat valinnaisia kohteita, eli kukin retkeläinen voi valita, kumpaan kohteeseen käy tutustumassa. Kaavilla käydään katsomassa Luikonlahden kesäteatterin farssikomedian Lekaa ja leivoksia.
Retken hinta 60 € aikuisilta, 20 € 5-16-vuotiailta, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Retkelle voivat osallistua kolmalaiset ja Kolman kesäasukkaat sekä muut kolmamyönteiset ihmiset. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä niin monta kuin kyytiin mahtuu.

Sitovat ilmoittautumiset PE 22.7. mennessä Tapio Huupposelle (p. 040 743 3011) tai Heidi Aholaiselle (p. 044 564 1777). Samalla kannattaa ilmoittaa myös mahdolliset ruokavalioasiat. Retken hinta sisältää bussikuljetuksen, kahvit, pääsyliput (Kolin luontokeskus, rompetori) ja Puu-Nurmeksen opastuksen, ruokailun Kartanohotellilla, kesäteatteriliput ja väliaikakahvit.
OHJELMA Linja-auto lähtee Vuorikolta n. 7.00 ja ajaa Hallamäen kautta Kolmalle 7.15 Lähtö Kolman koulun pysäkiltä. Reitti kulkee Järvikylän tietä Palviaisiin. Kyytiin voi nousta matkan varrelta. Aamukahvit juodaan matkalla. n. klo 10 Tutustuminen Kolin luontokeskus Ukkoon ja sen näyttelyihin n. klo 13 Ruokailu noutopöydästä (sis. 2 lämmintä ruokavaihtoehtoa, leivät ja levitteet, kotiruokajuomat, kahvi/tee, jälkiruoka) Kartanohotellissa Nurmeksessa n. 14.30 Rompetorille tai Puu-Nurmekseen opastetulle kierrokselle 19 Lekaa ja Leivoksia, Luikonlahden kesäteatterissa Kaavilla Esityksen jälkeen suunnataan kotimatkalle. Tervetuloa! Kolman kyläyhdistys

Reitin kartta:


Muita mielenkiintoisia sivustoja tutustuttavaksi:
Kolin luontokeskus Ukko
Kartanohotelli Hyvärilä
Kuhmon mobilistit (rompetorin järjestäjätahon verkkosivut)