1. heinäkuuta 2021

Koulujen käyttömahdollisuuksia selvitetään leader-hankeella

Järvikylän maa- ja kotitalousyhdistykselle on myönnetty leader-rahaa Kolman koulurakennusten käyttömahdollisuuksien selvitystyöhön. Saadun rahoituksen turvin laaditaan uudemman koulun kuntokartoitus ja kunnostussuunnitelma, sekä tehdään asukaskysely tilojen käyttötarpeista ja ehdotuksista. Hankeaika on 1.6.-31.12.2021.



17. kesäkuuta 2021

Kyläkokous ja pihatapahtuma 12.6.2021

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta kesällä. Alkajaiseksi seurusteltiin pihalla ja nautittiin pitkästä aikaa aidoista muurinpohjaletuista. Ja mikäpä oli aurinkoisessa mutta hyvinkin tuulisessa säässä olla, kun ei alkukesän runsaana esiintyneet itikatkaan saaneet lentojaan sujumaan. 

Kyläkokouksessa muistettiin vuonna 2020 kylälle muuttaneita neljää perhekuntaa. Lisäksi käytiin läpi sääntömääräiset kokousasiat. Kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Sirpa Leväinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Tapio Huupponen, Seppo Rahkonen, Pauli Aholainen, Minna Järvinen, Eeva Aitta, Liisa Osamala, Jere Vihavainen, Iisa Ronkainen, Tatu Riisalo, Päivi Laitinen ja Virva Leväinen. 

Kyläkokous päätti, että jos koronatilanne sallii, tehdään perinteinen kesäretki tällä kertaa lähialueelle. Kannatusta sai Varkaus-risteily, johon yhdistetään musiikkituokio Kukkakeitaan kanavakahviossa. Uuden uimarannan rakennustyöt jatkuvat pitkin vuotta. Ja jos ei metsäpalovaroitus estä, poltetaan Kolmalla tänäkin vuonna kokko. 

30. huhtikuuta 2021

Uimaranta uudistuu

Viime vuonna pääsimme viimein aloittamaan uimarannan uudistamisen. Nyt kyläyhdistyksellä on osakaskunnan lupa rakentaa Kolmajärven ranta entistä monikäyttöisemmäksi. 

Syksyllä raivattiin paikka uudelle uimarannalle. Keväällä vesijättömaalle ajettiin täytemaata. Kunhan lumet sulavat ja maa kunnolla kuivuu, jatketaan uimarantatöitä. Tarkistetaan, tarvitaanko lisää täytemaata. Ainakin järvikasvillisuutta pitää poistaa, laituri uusia ja rakennuksiakin siirrellä. 

Tavoitteena on siis saada entistä ehompi uimaranta uuteen paikkaan. Vanha uimaranta jää myös käyttöön, sillä se on ainakin erinomainen veneiden lasku- ja säilytyspaikka. Uuden rannan kunnostustöiden etenemisestä riippuu, saadaanko ranta koekäytettyä jo tämän kesän aikana, vai siirtyyvätkö avajaiset seuraavaan vuoteen.